Moerdijk (Gemeente Moerdijk)
Moerdijkin naapurikunnat ovat Strijen pohjoisessa, Dordrecht koillisessa, Drimmelen idässä, Breda kaakossa, Halderberge ja Etten-Leur etelässä, Steenbergen lounaassa, Oostflakkee lännessä ja Cromstrijen luoteessa.
Nykyinen Moerdijkin kunta syntyi vuonna 1997, kun kunnat Fijnaart en Heijningen, Klundert, Standdaarbuiten, Willemstad ja Zevenbergen yhdistyivät. Aluksi kunnan nimi oli Zevenbergen. Moerdijkiksi se muuttui vuonna 1998.
Kartta - Moerdijk (Gemeente Moerdijk)
Kartta
Maa (alue) - Alankomaat
Euroopassa Alankomaat rajoittuu idässä Saksaan, etelässä Belgiaan ja pohjoisessa sekä lännessä Pohjanmereen. Maan pinta-ala on. Väkiluku oli vuoden 2021 lopussa 17,6 miljoonaa. Maan pääkaupunki on Amsterdam, mutta valtionhallinto sijaitsee Haagissa, joka on asukasluvultaan maan kolmanneksi suurin kaupunki. Maan toiseksi suurimmassa kaupungissa Rotterdamissa on Euroopan suurin konttisatama. Maan neljänneksi suurin kaupunki on Utrecht. Maan tiheimmin asuttua aluetta, johon kuuluvat Amsterdamin, Rotterdamin, Haagin ja Utrechtin kaupungit sekä niiden ympäristö, kutsutaan Randstadiksi.
Valuutta / Kieli
ISO | Valuutta | Symboli | Significant Figures |
---|---|---|---|
EUR | Euro (Euro) | € | 2 |
ISO | Kieli |
---|---|
NL | Hollannin kieli (Dutch language) |
FY | Länsifriisi (West Frisian language) |